Alppiruusujen ja atsaleoiden kukinta on parhaimmillaan kesäkuun alkupuolella. Atsaleat aloittavat kukintansa ensin ja osa niistä kukkii vielä alppiruusujen jo lopetettua, juhannuksen jälkeen. Kukinta ei ole yhtä runsasta joka vuosi. Yleensä yltäkylläistä kukintaa seuraa vaatimattomampi vuosi.
Männyt luovat katon pensaiden kukkaloistolle. Kukinta-aikaan tämä upea nähtävyys houkuttelee paikalle tuhansia helsinkiläisiä ja puutarhaentusiasteja.
Alppiruusualue
Vanhimmat alppiruusut on istutettu 1975, jolloin paikalle tehtiin yhteistyössä rakennusviraston kanssa Helsingin yliopiston kasvinjalostusohjelman koealue. Kaupunginpuutarhuri Pekka Jyränkö (kaupunginpuutarhurina 1975–1995) oli hankkeen primus motoreita. Happamasta maasta pitävät alppiruusut istutettiin alkujaan luonnontilaiselle suolle. Alueelle rakennettiin myös käytäviä. Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki istuttivat alun perin 3000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin. Jalostusohjelman tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto.
Missään muussa puistossa Helsingissä ei ole kukkien katselulavaa, mutta täällä on! Puiston eksoottista kukintaa voi ihailla kahdelta pensaiden yläpuolelle nousevalta lavalta, alppiruusupuiston puolella lava on eräänlainen katselukäytävä. Näin jo korkeiksi kasvaneiden pensaiden huikea kukkaloisto avautuu koko komeudessaan. Alueella kulkee myös pitkospuita. Puiston rakenteita korjattiin ja opastaulut uusittiin vuonna 2009. Opastaulut ovat suomen lisäksi myös englanniksi ja ruotsiksi ja pitkospuukäytävät ovat esteettömiä.
Pitkäaikaisen havainnoinnin jälkeen on eri puolilla maata kasvavista alppiruusuristeymistä valittu kaupalliseen tuotantoon toistakymmentä suomalaista alppiruusulajiketta. Helsingin Alppiruusupuistosta tuotantoon päässeet lajikkeet ovat ’Haaga’, ’Helsinki University’, ’St. Michel’, ’P.M.A. Tigerstedt’, ’Axel Tigerstedt’, ’Pekka’, ’Eino’ ja ’Mauritz’. Niiden emopensaita kasvaa puistossa edelleenkin. Vanhimpien alppiruusujen havainnointi on jo lopetettu ja koealue toimii puistona.
Bongaa rodolajike
’Haaga’ on nimetty puiston kotikaupunginosan mukaan. Suosittu ’Haaga’ kasvaa 1,5–2 metrin korkuiseksi pyöreälatvuksiseksi pensaaksi. Vaaleanpunaisten kukkien nielussa on tummahkoja täpliä ja kukan keskiosa näyttää siksi voimakkaamman punaiselta.
’Pekka’ on nimetty Helsingin entisen kaupunginpuutarhurin Pekka Jyrängön mukaan. ’Pekka’ kasvaa lähes puumaiseksi, leveäksi pensaaksi, joten se soveltuu hyvin julkisiin kohteisiin tai suurille pihoille.
’P.M.A. Tigerstedt’ on nimetty alppiruusujalostusohjelman käynnistäjän, emeritusprofessori Peter Tigerstedtin mukaan. ’P.M.A. Tigerstedt’ kasvaa yli kaksimetriseksi ja on yleensä runsaskukkainen. Valkoisten kukkien nielussa on punaruskea pilkutus.
Atsalea-alue
Keväällä 1996 Alppiruusupuistoa laajennettiin pyörätien pohjoispuolelle, jonne istutettiin tuhansia, uusia keltaisia alppiruusuja sekä suuri määrä alppiruusun sukuista puistoatsaleaa. Atsaleaistutukset saivat alkunsa vuonna 1986 käynnistyneestä atsalean jalostusohjelmasta.
Myös nämä taimet ovat osa laajempaa risteytysaineistoa. Atsalea-alueella kasvaa noin 1500 puistoatsaleaa. Keltakukkaiset alppiruusut kukkivat aikaisin, usein kesäkuun alkupäivinä yhtä aikaa ensimmäisenä kukintansa aloittavien keltakukkaisten atsaleoiden kanssa.
Puistoatsaleat pudottavat lehtensä talveksi, toisin kuin ikivihreät alppiruusut. Pensaat ovat siromman oloisia kuin alppiruusut. Kukat ovat keltaisia, punaoransseja, vaaleanpunaisia ja valkoisia. Puistoatsaleat eivät myöskään ole yhtä vaateliaita kasvupaikkansa suhteen kuin alppiruusut. Kukkiakseen ne tarvitsevat alppiruusuja aurinkoisemman kasvupaikan.
Puistoatsaleoiden jalostuksen tavoitteena on ollut saada aikaan talvenkestäviä lajikkeita. Jalostusaineistosta havainnoidaan ilmastollisen kestävyyden lisäksi kasvutapaa, kokoa, kukintaa ja ruskaväritystä. Ensimmäiset kotimaiset puistoatsalealajikkeet tulivat markkinoille vuoden 2010 paikkeilla.
Keltainen on erityisen tavoiteltu alppiruusujen kukkien väriksi, mutta meiltä talvenkestävät lajikkeet ovat tähän asti puuttuneet. Keltakukkaiset alppiruusut kukkivat aikaisin kesäkuussa. Suurikokoisten kukkien väri on vaalean- tai vihertävän keltainen.
Vuonna 2010 Alppiruusupuiston atsalea-alueella alkoi aivan uudenlaisen istutusalueen, metsäpuutarhan rakentaminen. Metsäpuutarhan pensaiksi on valittu mm. erilaisia hortensioita (Hortensia spp.), atsaleoita ja muita kukkivia varjopensaita.
Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kaksi alppiruusujen sukuun kuuluvaa lajia. Lapinalppiruusu (R. lapponicum) on harvinainen tunturikasvi. Suopursu (Rhododendron tomentosum) on vahvasti tuoksuva varpu, joka viihtyy soilla ja rämeillä. Se kukkii luontaisena Alppiruusupuiston reuna-alueilla ja kiinnostaa varsinkin ulkomaisia alppiruusujen harrastajia. Suopursu menestyy hyvin puutarhakasvinakin. Sitä on muinoin käytetty varpuna, jolla on karkotettu luteet nurkista, pidetty liinavaatekaapissa hyvä tuoksu. Nippu suopursua kaulalla auttoi pysymään hereillä kirkonmenoissa.
Mikä on rodo ja mikä atsalea?
Suomessa puhutaan yleisesti vain alppiruususta, kun tarkoitetaan siniviolettikukkaista, ikivihreää, puistoalppiruusua, Rhododendron catawbiensea tai sen muutamaa puna- tai valkokukkaista lajiketta. Harvat muistavat, että alppiruusu on kokonaisen kasvisuvun nimi. Alppiruusuja ovat puistoalppiruusun lisäksi lehtensä pudottavat puistoatsaleat ja joulun aikaan kukkakaupoissa myytävät ruukkuatsaleat. Näiden lisäksi sukuun kuuluu lähes 900 lajia. Jalostustyön tuloksena on lisäksi olemassa lähes 5000 rekisteröityä pensasmaista alppiruusulajiketta.
Alppiruusujen merkittävimmät esiintymisalueet ovat Himalajan vuoriston itäosat sekä Indokiinan, Korean, Japanin ja Taiwanin vuoristot. Useita lajeja esiintyy myös Pohjois-Amerikassa ja muutamia Euroopassa. Eteläisimmät esiintymisalueet ovat joillakin trooppisilla lajeilla Borneossa ja Uusi-Guineassa. Afrikasta ja Etelä-Amerikasta lajit puuttuvat.
Koska suurin osa alppiruusuista on kotoisin runsassateisilta vuoristoseuduilta, ja ne tarvitsevat runsaasti vettä menestyäkseen. Alppiruusut viihtyvät happamilla, eloperäisillä ja kuohkeilla kasvupaikoilla. Juuristo on hyvin pinnassa, ja se on hienorakenteinen ja pienialainen. Näin ollen juuristo vaurioituu helposti.
Alppiruusu on mykorritsakasvi eli sillä on sienijuuri. Alppiruusun kanssa elävä symbioottinen sieni huolehtii paljolti kasvien ravinnonsaannista, erityisesti fosforista. Sienijuuret parantavat isäntäkasviensa kuivuudensietoa ja antavat vastustuskykyä tauteja vastaan. Lannoita niukasti! Voimakas kemiallinen lannoitus haittaa sienijuuren toimintaa ja voi pitkän päälle olla haitallista kasvustolle. Alppiruusujen lannoitukseen tulee käyttää vain kloorivapaata lannoitetta.
Juuriston kuivumista ja kuumenemista suojaa metsän aluskasvillisuus. Aluskasvillisuus ei kuitenkaan saa olla liian voimakas- ja tiivisjuuristoista, jottei se kilpaile alppiruusun juurien kanssa.
Alppiruusut tarvitsevat yleensä suojapuuston suojaamaan lehdistöä kuivattavalta auringonpaisteelta ja tuulelta. Suojapuuston tulee olla syväjuurista, jotta se ei kilpaile alppiruusujen kanssa. Liika varjostus on kuitenkin haitaksi. Ns. ”vaeltava varjo” lienee ihanteellinen.
Alppiruusujen oksat ovat hauraita, joten ne katkeavat herkästi. Alppiruusut kestävät leikkausta yllättävän hyvin. Niiden rungoissa on uinuvia silmuja, jotka saattavat lähteä kasvamaan, kun kasvia leikataan. Ne saattavat myös muodostaa uusia versoja tyveltä.
Alppiruusut voivat kasvattaa siementaimia: Haagan alppiruusupuiston siementaimien kukinta voi olla minkä värinen tahansa. Myös kasvutapa vaihtelee. Alle 0,5 metrin korkuisia siementaimia voidaan siirtää lepoaikana juuripaakullisina. Kukka-aiheet muodostuvat loppukesän ja varhaissyksyn aikana.
Atsaleat – Rhododendron japonicum, viihtyvät aurinkoisemmilla kasvupaikoilla kuin ikivihannat alppiruusut. Aurinkoisilla paikoilla niille muodostuu myös parempi ruska ja kukinta.
Opastaulut
-
1 Alppiruusupuisto, kasvinjalostuksen koekenttä
Helsingin Alppiruusupuisto on kahdeksan hehtaarin alue, joka oli alkujaan mäntyjä kasvava suo nimeltään Laajasuo. Se on samanaikaisesti yleisölle avoin puisto ja Helsingin yliopiston kasvinjalostuksen tutkimusalue, mikä on ainutlaatuinen ratkaisu maailmassa. Yleensä tutkimusalueet ovat yleisöltä suljettuja.
Alppiruusupuistosta on vuosien saatossa tullut yksi Helsingin suosituimmista ja kuvatuimmista puistoista kukinnan aikaan. Kukintakausi alkaa toukokuun loppupuolella. Vaikka yksittäisen pensaan kukinta kestää tavallisesti noin viikon, on eri osissa hieman eri aikaan kukkivia pensaita. Kun alppiruusujen aika on ohi, jatkuu atsaleoiden kukinta voimalinjan toisella puolella jopa juhannuksen yli.
Kukintaa pääsee ihailemaan polkujen ja pitkospuiden ohella myös kahdelta katselulavalta. Lajikkeisiin ja jalostustyöhön tutustutaan kohdeopastauluissa, joita on yhteensä 12.
Laajalle levinnyt kasvisuku
Kanervakasvien (Ericaceae) heimoon kuuluva Rhododendron-suku on yksi kasvikunnan suurimmista suvuista. Suomeksi suvun nimi on alppiruusut ja atsaleat. Lajeja on kuvattu noin 1000. Suomalainen nimi on annettu noin 20:lle alppiruusu- ja atsalealajille, mutta Suomessa on kokeiltu tähän mennessä noin sataa lajia.
Suurin osa alppiruusuista on kotoisin pohjoisen pallonpuoliskon vuoristoisilta alueilta. Eniten lajeja kasvaa Himalajan vuoristossa, Kiinassa ja Kaakkois-Aasian trooppisilla alueilla. Aasiassa alppiruusuja kasvaa myös Japanissa, Koreassa, Itä-Venäjällä ja Kaukasuksella. Pohjois-Amerikassa alppiruusuja kasvaa Appalakeilla ja länsirannikon vuoristoissa. Euroopassa alppiruusuja näkee Iberian niemimaalta aina Ukrainaan asti. Lapinalppiruusu kasvaa Euroopan, Amerikan ja Aasian arktisilla alueilla. Pursuja tapaa niin ikään kaikkien maanosien arktisilla ja boreaalisilla seuduilla. Alppiruusujen kasvutapa vaihtelee aina maanmyötäisistä varvuista kolmekymmenmetrisiin puihin.
Alppiruusujen jalostushistoria Suomessa
Alppiruusujen jalostusohjelma aloitettiin vuonna 1973. Ohjelman tarkoituksena oli jalostaa alppiruusuista ja atsaleoista lajikkeita, jotka selviytyisivät Suomen ilmastossa. Helsingin silloinen kaupunginpuutarhuri Pekka Jyränkö valikoi alueet, jonne jalostusohjelman johtaja, professori Peter Tigerstedt sai istututtaa koetaimensa. Jyränkö myös innosti muita kaupunkeja mukaan tutkimukseen. Lisää alppiruusujen koealueita on esimerkiksi Kaivopuistossa ja eri puolilla Suomea, pohjoisimpana Oulussa.
Vuonna 1975 Arboretum Mustilassa tehdyissä risteytyksissä syntyneistä taimista lähes 3000 kpl istutettiin Haagaan. Suoalue ojitettiin ja puistoon rakennettiin käytäviä ja katselulava. 1980-luvun kylmät talvet karsivat heikot yksilöt, ja näin saatiin Suomen olosuhteisiin sopivia pensaita. Vuosikymmenen lopussa jäljellä oli noin puolet alkuperäisestä yksilömäärästä. Alppiruusupuistosta on valittu yhdeksän yksilöä kaupalliseen viljelyyn.
Atsaleoiden jalostus aloitettiin vuonna 1988, ja niiden tutkimusalue on voimalinjan toisella puolen. Siellä on myös vuonna 2010 perustettu mm. hortensialajeja ja -lajikkeita esittelevä metsäpuutarha.
-
2 11 kestävää kaunotarta
Tämä alue on perustettu vuonna 2009 ja täällä esitellään Helsingin yliopiston jalostusohjelmasta valittuja, markkinoille tulleita lajikkeita. Kasvinjalostajana toimi Marjatta Uosukainen, ja lajikkeita usein kutsutaankin ryhmänimellä marjatanalppiruusut.
’Axel Tigerstedt’
Lajike kukkii yleensä kesäkuun alussa. Vaaleanpunaiset nuput haalistuvat valkoisiksi kukiksi, ja kukinta-aikaan pensaassa on molempia sävyjä kuin omenapuussa. Alta nukkaiset lehdet säilyvät pensaissa pitkään, ja siksi se on myös mainio viherpensas.
Lajike on valittu Haagan Alppiruusupuiston pensaista. Se on nimetty Peter Tigerstedtin veljen mukaan.’Eino’
Lajike on leveäkasvuinen pensas, joka ei kasva kovin korkeaksi. Kukka on violetti, ja siinä erottuu vaaleampi liekkimäinen kuvio. Lehtevänä ja runsaskukkaisena pensaana lajike on hyvin näyttävä. Lajike on valittu Haagan Alppiruusupuiston pensaista. Se on nimetty jalostajan isän mukaan.
’Elviira’
’Elviira’ on ensimmäinen jalostusohjelman lajike, jota on alettu lisätä ja kasvattaa myyntiä varten. Toukokuulla kirkkaanpunaisin kukin kukkiva pensas on yleensä alle puolimetrinen. Tuorepohjaisessa ja sopivan varjoisassa kasvupaikassa se menestyy hyvin. Lajike on valittu Elimäen pensaista. Se on nimetty jalostajan isoäidin mukaan.
’Kaino’ • ’Vieno’ • ’Venla’
Nämä eivät ole varsinaisen jalostusohjelman tuotoksia, sillä siemenet ovat tulleet Saksasta. Koska pensaat osoittautuivat sekä kauniiksi että kestäviksi ja varhain kukkiviksi, on kolmikko valittu kotimaisten alppiruusujen sarjaan. Lajikkeet eroavat lähinnä kukan värien perusteella. ’Kaino’ on hennon vaaleanpunainen, ’Vieno’ kellanpunerva ja ’Venla’ vaaleanpunainen tummalla nielulla. Pensaiden nimillä ei ole esikuvaa, ne vain sointuvat keskenään. ’Kaino’ on nimensä mukaisesti porukan heikoin kukkija.
’Kullervo’
’Kullervo’ on tiiviskasvuinen ja voimakkaan nukkalehtinen lajike, jonka vaaleanpunaiset nuput avautuvat valkoisiksi kukiksi. Pensas on hieno myös kukinta-ajan ulkopuolella. Lajike on valittu Kaivopuiston koealueen pensaista. Se on nimetty Kalevalan hahmon mukaan.
’Marketta’
Nukka-alppiruusuristeymä ’Marketta’ on luotettava kukkija. Sen kaksiväriset kukat ovat reunoiltaan punertavat ja nielustaan vaaleat. Teriön pilkutus on tumma. Pensaana se on keskikokoinen ja hyvin talvenkestävä. Lehtien alapinta on nukan peitossa. Lajike on valittu Arboretum Mustilan pensaista. Se on nimetty jalostajan sisaren mukaan.
’Mauritz’
Punakukkainen ’Mauritz’ on kevään väriläikkä. Kasvutapa on matala, ja pienilehtisenä se voi olla harvahko etenkin varjoisemmissa paikoissa. Lajike on valittu Haagan Alppiruusupuiston pensaista. Se on nimetty jalostajan puolison mukaan.
’Pohjolan Tytär’
’Pohjolan Tytär’ on oivallinen koristepensas pohjoisseinustoille tai paikkoihin, joissa se on suojassa kevättalven auringolta. Pensas on korkeuttaan leveämpi ja kukkii hieman ennen useimpia muita lajikkeita. Vaaleanpunaiset nuput avautuvat valkoisiksi kukiksi. Lajike on valittu Mikkelin koealueelta. Se on nimetty Kalevalan hahmon mukaan.
’Raisa’
Vain metrin korkuiseksi jäävän pensaan pienet, mutta voimakkaan pinkit kukat puhkeavat melko myöhään kesäkuulla. Lajike on valittu Arboretum Mustilan pensaista. Matala ’Raisa’ on nimetty Neuvostoliiton viimeisen päämiehen Mihail Gorbatšovin vaimon, Raisa Gorbatšovan mukaan.
-
3 Jalostus kiinnostaa
Tällä alueella esitellään sekä Helsingin yliopiston jalostusohjelman että myös muiden kotimaisten jalostajien alppiruusulajikkeita. Alue on perustettu 2022.
Istutettuina havupuina ovat vuorihemlokki (Tsuga mertensiana) ja lännenhemlokki (Tsuga heterophylla). Nämä Pohjois-Amerikasta kotoisin olevat puut ovat kuusen sukulaisia. Kasvutapa on kaunis ja siro. Lännenhemlokin oksat ja latvaverso nuokkuvat kauniisti.
Ajan mittaan hemlokit kasvavat suuriksi puiksi säilyttäen kuitenkin oksiston ja neulasten siron ja hennosti nuokkuvan mallin. Ne sopivat parhaiten hieman varjoisampaan kasvupaikkaan, jossa niillä on tilaa kasvaa ja maa on runsasravinteista.
’Alli’
Alppiruusuharrastaja, puutarhuri Reijo Hahkala piti erityisesti tästä kylmänkestävästä lajikkeesta, ja se otettiin lisäykseen. ’Alli’ kukkii varhain toukokuulla valkoisin, keltaviherpilkkuisin kukin. Kasvutapa on tyynymäinen, ja tummat kiiltävät lehdet tekevät siitä hyvin kauniin viherpensaan. Se on nimetty Hahkalan isoäidin mukaan.
’Jussi’
Rotevakasvuinen, vaihtelevia talviolosuhteita kestävä, värikäskukkainen lajike. Sen vaaleanpunaisten kukkien nielun tummanpunainen pilkutus tekee siitä yhden värikkäimmistä kotimaisista alppiruusuista. Lajike on valittu Piikkiön koeasemalta. Se on nimetty juhannuksen nimipäiväsankarien mukaan.
’Kristiina’
Lajikkeen ryhdikäs kasvutapa, kookkaat tummanvihreät lehdet ja tiivis kukinto tekevät pensaasta juhlavan. Aniliininpunaiset kukat ovat melko kookkaat. Lajike on valittu Helsingin Kaivopuiston pensaista. Se on nimetty Mustilassa asuneen lehtorin Christine
Tammiston mukaan.’Suomi 100’
Ensimmäinen keltakukkainen kotimainen alppiruusu ’Suomi 100’ juhlisti Suomen satavuotista itsenäisyyttä vuonna 2017. Lajike on valittu Arboretum Mustilaan istutetuista pensaista.
’Suvi’
’Suvi’ on matala kelloalppiruusuristeymä, joka kukkii aikaisin vaaleanpunaisin kukin. Vuosikasvu on aluksi väriltään punasävyinen, ja pensas erottuu siten muista lajikkeista. Lajike on valittu Helsingin Kaivopuiston pensaista. ’Suvin’ nimeämishistoria ei ole tiedossa.
’Terta’
’Terta’ on suomalaisen valiotaimituotannon, jo lakkautetun Tervetaimiaseman mukaan nimetty ’Kullervo’- ja ’Elviira’-lajikkeiden välinen risteymä. Hennon vaaleanpunaiset kukat muuttuvat nopeasti kellanvalkeiksi. Lehdissä on lievää kierteisyyttä.
’Tiuku’
’Tiuku’ on Arboretum Mustilasta viljelyyn otettu, vanha kelloalppiruusuristeymä. Se on todennäköisimmin saksalaisen Dietrich Hobbien jalostama ja osoittautunut hyvin kestäväksi. Pyöreine lehtineen ja kellomaisine kukkineen se on erinomainen lisä Suomessa kestävien alppiruusujen joukossa. Lajike on nimetty Mustilan entisen työntekijän tyttären mukaan.
’Unelma’
Nukka-alppiruusuristeymä ’Unelma’ on eräs monista Haagasta viljelyyn valituista lajikkeista. Se kasvaa kookkaaksi ja on yleensä korkeuttaan leveämpi. Versossa ja lehtien alapinnalla on nukkamainen karvoitus. Sen suurissa vaalean aniliininpunaisissa kukissa on tumma täplitys. Lajike on helpompi kasvatettava kuin tummakukkainen sisarensa ’Hellikki’. Nimellä ei ole esikuvaa.
-
4 Ensimmäiset kotimaiset alppiruusulajikkeet
Tämä alue on perustettu vuonna 1994 ja täällä esitellään Helsingin yliopiston jalostusohjelmasta valittuja, markkinoille tulleita lajikkeita. Kasvinjalostajana toimi Marjatta Uosukainen, ja lajikkeita kutsutaankin ryhmänimellä marjatanalppiruusut. Kasvinjalostajalla on etuoikeus nimetä jalostamansa kasvit haluamillaan nimillä.
Kaikki kotimaiset alppiruusut ja atsaleat ovat suomalaisia eliittikasveja, ja ne on myymälöissä varustettu tunnuksella FinE.
’Haaga’
Kaupunginosan nimikkopensas on kotimaisten alppiruusujen parhaimmistoa. Se kasvaa nopeasti reilun metrin korkuiseksi ja alkaa sen jälkeen kasvaa leveyttä. Kukkiessaan loistavan vaaleanpunaisin kukin se erottuu monista muista alppiruusuista. Lajike on valittu Haagan Alppiruusupuiston pensaista.
’Hellikki’
Vaatelias nukka-alppiruusu ’Hellikki’ kukkii purppuranpunaisin, tiivismuotoisin kukin. Sen lehdet ovat alta nukkaiset ja päältä tummanvihreät. Kasvupaikan on oltava tasakostea eikä kovin aurinkoinen, jotta pensas esittäytyy edukseen. Tällä metsäisellä suopohjalla se viihtyy erinomaisesti. Lajike on nimetty jalostajan äidin mukaan.
’Helsinki University’
Lajike on nimetty jalostusohjelman tekijätahon mukaan. Nimi julkistettiin Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlavuonna 1990. Lajike on yksi kaikkein kylmänkestävimmistä. Se kasvaa kookkaaksi pyöreäksi pensaaksi ja kukkii vaaleanpunaisin kukin. Lajike on valittu Haagan Alppiruusupuiston pensaista.
’Mikkeli’
’Mikkeli’ on kaikkein suurikasvuisin ja kenties myös kylmänkestävin meillä menestyvä alppiruusu. Vaaleanpunainen ja lopulta valkoiseksi haalistuva kukinto on löyhä. Nuoret versot ja lehdet ovat kauttaaltaan karvaisia. Lajike on valittu Haagan Alppiruusupuiston pensaista. Se on saanut nimensä Mikkelin kaupungin mukaan, jossa on myös alppiruusujen koealue.
’Pekka’
’Pekka’ on suurikasvuinen, erityisen hyvin puistoihin soveltuva lajike. Lajike on valittu Haagan Alppiruusupuiston pensaista. Nimensä se on saanut Helsingin kaupungin entisen kaupunginpuutarhurin PekkanJyrängön mukaan. Hänen ansiostaan Helsingissä on tämä ainutlaatuinen Alppiruusupuisto.
’P.M.A. Tigerstedt’
Jalostusohjelman johtajan Peter Tigerstedtin suosikki ja hänen mukaansa nimetty lajike on ahkera kukkija, joka vaatii sekä valoa että ravinteita kasvaakseen tuuheaksi. Varjossa kasvutapa on harvahko. Valkoisia kukkia koristaa punaruskea pilkutus. Lajike on valittu Haagan Alppiruusupuiston pensaista.
-
5 Luonnonlaji kanadanatsalea
Atsaleoiden kukinnan Haagassa aloittaa toukokuulla luonnonlaji kanadanatsalea, jonka pienet, mutta runsaslukuiset kukat peittävät koko pensaan alleen. Pohjois-Amerikassa tämä kasvaa kosteilla, aurinkoisilla ja puolivarjoisilla suomaisilla alueilla. Alppiruusupuistossa siitä on sekä vaaleanpuna- että valkokukkainen muoto.
Vasta kanadanatsalean jälkeen alkavat erilaiset lajikkeet kukkia, ja kauden päättää usein juhannuksen aikoihin toinen amerikkalainen laji, siloatsalea. Sen pienet kukat piiloutuvat lehdistön sekaan, mutta huumaava tuoksu paljastaa sen.
Istutusten taustalle on istutettu kotimaisia katajan muotoja, kuten Juniperus communis ’Norrback’ ja Juniperus communis ’Tapala’ ja metsäisiä varpukasveja, joista eritoten kanerva viihtyy täällä erinomaisesti.
-
6 Atsaleat, tuoksuvaa väriloistoa keväällä ja syksyllä
Talvenkestävien atsaleoiden jalostusohjelma alkoi vuonna 1988. Ohjelmaa johtaa Helsingin yliopiston kasvinjalostaja Anu Väinölä. Tavoitteena on kehittää Suomessa talvenkestäviä, terveitä ja hyviä koristepensaita, joilla on kaunis kukinta ja ruskaväritys. Monet ulkomaiset lajikkeet eivät ole Suomessa erityisen kestäviä, ja varsinkin pohjoisempana talvivaurioita esiintyy säännöllisesti.
Atsalea-alueen kukinta-aika on jonkin verran alppiruusuja pidempi. Jalostusohjelmassa on käytetty emoina niin hyvin aikaisia lajeja kuin myöhäisiäkin. Kukinnan ohella myös pensaiden keltaiset ja oranssit syysvärit ovat näyttävät. Voimakkaiden värien lisäksi atsaleoiden viehättävyyttä täydentää voimakas tuoksu. Koska atsaleat varistavat lehtensä, voi niitä kasvattaa aurinkoisemmissakin paikoissa. Tällöin kukinta on runsaampaa.
Vuonna 1995 tehtiin joukkoristeytyksiä tavoitteena synnyttää talvenkestävä, keltakukkainen, ainavihanta alppiruusu. Taimista osa istutettiin Alppiruusupuistoon, ja vuosien saatossa kävi ilmi, että suurin osa taimista olikin puhdasta mustilanalppiruusua. Keltakukkaisia on kuitenkin joukossa siellä täällä.
Yli 200 vuotta jalostushistoriaa
Voimalinjan alla sijaitseviin lohkoihin on valittu laaja joukko atsalealajikkeita edustamaan sitä kirjoa, joka on syntynyt lähes 200 vuoden jalostushistorian aikana. Vanhimmat lajikkeet ovat peräisin 1830-luvulta ja uusimmat kotimaiset 2010-luvulta.
Kaksi Suomesta löytynyttä 1800-luvun lajiketta on otettu uudelleen viljelyyn suomenkielisin nimin: ’Aamurusko’ (Gentin atsalea ’Pallas’) ja ’Ruususen Uni’ (Gentin atsalea ’Aida’).
-
7 Metsäpuutarha, kaunistettua luontoa
Tässä esitellään erilaisia metsäpuutarhaan soveltuvia kasveja. Englannista maailmalle levinnyt suunnittelutyyli metsäpuutarha, woodland garden, saa innoituksensa luonnosta. Siinä käytetään kasveja, jotka luonnossakin kasvavat puustoisissa ympäristöissä. Suunnittelussa pyritään estetiikkaan. Lahopuut ja kauniit näkymät sopivat metsäpuutarhaan. Kantava ajatus on luoda lajistosta itsestään huolehtiva kokonaisuus. Metsäpuutarha muuttuu kasvukauden kuluessa ja tuo syyn vierailla puistossa myös alppiruusujen kukinta-ajan ulkopuolellakin.
Vasemmalla kasvaa Mustilasta löydetty kiinanhortensian riippuvakukintoinen muoto, joka on saanut nimekseen ’Bougie’. Kehto- ja pallohortensiat ovat matalia, keskikesällä kukkivia pensaita. Syyshortensian eri lajikkeet kukkivat viimeisenä. Kuivat kukinnot jäävät koristamaan hortensioita vielä talvellakin.
Metsäpuutarhan pohjakerroksessa kasvaa vienosti tuoksuva, alkukesästä kukkiva tuoksumatara ja graafisen kaunis, neliterälehtinen ruohokanukka. Ne ovat kukassa samaan aikaan ihastuttavan, vaaleanruusunpunakukkaisen kuningasatsalean kanssa. Kuningasatsalea on yleisimpiä pensaita Korean vuoristojen valoisissa tammi- ja mäntymetsissä sekä puurajan yläpuolella. Se on yksi kaikkein kauneimmista atsalealajeista ja arvostettu koristekasvi.
-
8 Lajirikkautta puistoihin kokeilujen avulla
Vuosina 2014–2019 eri puolille Helsinkiä istutettiin lähes 2000 kappaletta erikoistaimia, yhteensä 26 lajia. Tällä haluttiin varautua ilmastonmuutokseen sekä lisätä puistoluonnon monimuotoisuutta. Kaikki erikoistaimet on hankittu Arboretum Mustilasta, joka on Suomen näyttävin metsä- ja koepuutarha Elimäellä. Sana arboretum tarkoittaa puuvartisten kasvien kokoelmaa.
Yksi erikoistaimista on tässä kasvava lännenpagodikanukka, Cornus alternifolia. Pieneksi puuksi kasvavan lännenpagodikanukan tunnistaa siitä, että sen oksat kasvavat selkeinä kerroksina. Niitä on istutettu useita eri puolille Helsinkiä hyvin tuloksin.
Mäntyjen rungoilla kiipeää köynnöshortensia. Se ei kurista puuta eikä estä puun paksuuskasvua. Pensaina on hortensialajeja ja -lajikkeita, joista osa on meillä harvoin viljeltyjä: Hydrangea paniculata ’Dharuma’, ’Limelight’, ’Dart’s Little Dot’ ja ’Kyushu’, Hydrangea arborescens ’Annabella’ ja subsp. radiata.
Helsingin Alppiruusupuisto on kokonaisuudessaan metsäpuutarha. Muita puistoja, joita voi kutsua metsäpuutarhoiksi ovat Ullaksenpuisto Vuosaaressa, Aarrepuisto Vesalassa, osa Alppipuistoa Töölössä, osa Meilahden arboretumia sekä Annalan puiston tammimetsä Vanhassakaupungissa.
Helsingissä on myös kaksi katupuuarboretumia, Vartioharjuntiellä ja Laajasalon Reiherintiellä. Niissä testataan eri lajien katupuukestävyyttä.
-
9 Risteyttäminen vaatii kärsivällisyyttä
Vanhemmat
Valkokukkainen ja talvenkestävä, mutta suurikasvuinen pensas, joka kukkii vasta vanhana, ja arempi, kauniin värinen ja matalampi lajike –> tavoitellaan värikästä ja talvenkestävää välimuotoa.
Risteyttäminen
Pensaan pölytettävästä kukasta leikataan terälehdet ja heteet pois ja kukka eristetään odottamaan pölytystä.
Pölytys
Kun emin luotti on muuttunut tahmeaksi hedelmöitystä odottamaan, suoritetaan pölytys käsin, toisen kasvin siitepölyllä töpsöttämällä.
Pölytetty emi eristetään ja kukka merkitään huolellisesti.
Syys–lokakuussa siemenkodat kypsyvät ja siemenet kerätään talteen.
Kylväminen
Pölymäiset siemenet kylvetään happaman turpeen pinnalle. Tarvitaan valoa ja lämpöä sekä korkea ilmankosteus. Kukintaa voi joutua odottelemaan 5–10 vuotta!
Lopputulos
Lopputuloksena talvenkestäviä ja kauniita pensaita, eikä kahta täysin samanlaista! Myyntiin lisättävä alppiruusulajike on aina klooni. Tämä tarkoittaa sitä, että yhden lajikkeen pensaat ovat ominaisuuksiltaan identtisiä.
-
10 Atsaleoiden jalostus Suomessa
Helsingin yliopiston kestävien atsaleoiden jalostusohjelma kasvinjalostaja Anu Väinölän vetämänä alkoi vuonna 1988. Risteytyksiä tehtiin ensin Suomessa kasvavien yksilöiden kesken. Myöhemmin risteytettiin myös ulkomaista materiaalia. Ulkomaiset ”risteytysvanhemmat” ovat kotoisin Ruotsista ja USA:sta.
Taimia syntyi valtavasti, ja yli 20 000 kpl päätyi istutettaviksi. Kymmenessä vuodessa taimista oli tuhoutunut eri syistä noin puolet. Lupaavia yksilöitä seurattiin ja lisättiin istutettaviksi tarkemmin seurattaviin kloonikokeisiin eri puolille maata.
Istutusalueita Helsingissä löytyy Alppipuiston lisäksi Roihuvuoresta ja Puotilasta. Osa materiaalista on istutettu myös Arboretum Mustilaan, Kotkaan, Kuopioon, Saloon, Riihimäelle ja pohjoisimpana Ouluun.
Näistä pensaista parhaat päätyvät kaupalliseen lisäykseen nimettyinä lajikkeina. Jalostusohjelma jatkuu edelleen, ja koeistutuksilta on valittu lukuisia lajike-ehdokkaita. Ensimmäiset lajikkeet ’Adalmina’ ja ’Illusia’ tulivat markkinoille 2010-luvun alussa. Vuodesta 2021 alkaen myynnissä ovat olleet lisäksi ’Onnimanni’ ja ’Tarleena’. Lajikkeiden nimet on otettu suomalaisista saduista.
-
11 Alppiruusupuiston luonnontilainen osa, pala Laajasuota
Tältä näytti Laajasuo ennen alppiruusujen ja atsaleojen tuloa. Rahkaturpeen paksuus on pari metriä. Vielä 1960-luvulla täällä käytiin poimimassa hillaa. Tänä päivänä voimalinjojen alustaa hoidetaan poistamalla koivun- ja muiden puiden vesakot parin vuoden välein.
Tupasvilla – Eriophorum vaginatum
Sarakasvien heimoon kuuluvat tupasvilla ja luhtavilla, joita kansankielellä kutsutaan niittyvillaksi, ovat soidemme runsaslajisimpia villoja. Herkän koristeelliset villat ovat omaa ”pumpuliamme”, joilla ennen täytettiin tyynyjä ja patjoja.
Tupasvilla kukkii heti lumien sulettua ja silloin sille antavat väriä heteiden punertavat ponnet. Tupasvillan hahtuvat ovat siementen lenninkarvoja. Ne pysyvät pitkään kiinni korkeassa varressa ja tupasvillat ovat varsin koristeellisia tuulessa huojuessaan.
Tupasvillakuitua käytetään trenditekstiilien valmistuksessa lampaanvillaan sekoitettuna. Sitä käytetään myös öljyntorjunnassa, sillä sen imukyky on synteettisiä torjuntaliinoja parempi.
Suopursu – Rhododendron tomentosum ent. Ledum palu
Alppiruusupuiston pienin mutta tuoksuvin alppiruusu on kanervakasvien heimoon ja alppiruusujen sukuun kuuluva suopursu. Huomaatko, miten sen kukat muistuttavat alppiruusujen kukkia ja ainavihannat lehdet osaavat kiertyä sisäänpäin kuten muillakin alppiruusuilla?
Suopursua on käytetty aitoissa ja vaatekaapeissa koiden torjuntaan ja pirtistä karkotettiin hiiriä ja luteita suopursuluudalla. Suopursua ei tule maistella. Kasvi on myrkyllinen.
Mutta se tuoksu! Sitä kannatta tulla erikseen nuuhkimaan kukinnan aikaa kesä–heinäkuussa. Puistossa vierailevat ulkomaalaiset ovat olleet kovasti innoissaan juuri suopursusta!
Juolukka – Vaccinium uliginosum
Varpukasvi juolukka on metsiemme yleinen peruslaji ja tärkeä kasvi pölyttäjille. Tuoksuvat kukinnot houkuttelevat mesipistiäisiä. Juolukalla elää myös juolukkasinisiiven (Agriades optilete), upean päiväperhosen, toukka.
Miedon makuinen juolukka on supermarja. Siinä on enemmän C-vitamiinia kuin mustikassa ja kivennäis- ja hivenainepitoisuudet ovat suurempia kuin puolukassa.
Ensimmäinen Suomessa jalostettu pensasmustikkalajike Aron saatiin aikaiseksi risteyttämällä juolukka ja pensasmustikka. Juolukanvarpu voi saavuttaa jopa yli sadan vuoden iän ja sitä kasvaa kaikkialla Suomessa.
Hilla – Rubus chamaemorus
Hilla, lakka, suomuurain on arvokkain suomarjamme ja sitä kasvaa eniten Lapin soilla ja korpimaisemassa. Hilla kuuluu vatukoiden sukuun ja on ruohovartinen. Sen maku on hapahko ja hyvin aromikas. Hillan emi- ja hedekukat ovat eri yksilöissä. Suurimpia marjoja saadaan, jos kimalaiset tekevät pölytystyön.
Hillassa on C-vitamiinia yhtä paljon kuin mustaherukassa. Hillan kilohinta Helsingin kauppatorille pohjoisesta etelään kuljetettuna voi olla jopa 30–38 euroa ja silti se tekee kauppansa!
Kansantaloudellisesti ajatellen karujen rämeiden tuotto hillasuona on suurempi kuin puun tuotto metsäksi muutetulla suolla.
-
12 Yli 200 vuotta atsaleanjalostusta
Leipuri Pierre Mortier Belgian Gentistä alkoi tiettävästi ensimmäisenä toden teolla risteyttää atsaleoja 1800-luvun alkupuolella. Hän risteytti vastikään löydettyjä amerikkalaisia luonnonlajeja keskenään ja ainoan eurooppalaisen lajin, keltaatsalean (Rhododendron luteum), kanssa. Näistä tuoksuvista ja värikkäistä, mutta usein pienikukkaisista lajikkeista alettiin käyttää ryhmänimeä Gentin atsaleat.
Näistä jatkoivat sittemmin taimistot M. Koster and Sons Hollannissa (Mollis/Kosterin atsaleat) ja Knap Hill Englannissa (Knap Hillin atsaleat). Heidän aikanaan oli tullut tunnetuksi japaninatsalean (R. molle subsp. japonicum ja molle) sekä japanilainen että kiinalainen muoto, joita hyödyntäen onnistuttiin jalostamaan myös suurikukkaisia lajikkeita. Lopulta myös arka lännenatsalea (R. occidentale) Yhdysvaltain länsirannikolta päätyi jalostukseen mukaan. Vielä kun lajikkeita risteytettiin keskenään (Exburyn atsaleat), alkoi koko lajikkeisto saada nykyisen muotonsa.
Talvenkestävien atsaleojen jalostusta on tehty sekä Yhdysvaltain Minnesotassa (Lights-atsaleat) että Suomessa. Kotimaisten lajikkeiden valintaprosessi on edelleen käynnissä, ja uusia lajikkeita on tulossa markkinoille. Voimalinjan alapuolisissa istutuksissa voit nähdä laajalti koko atsaleajalostuksen historian. Lajikkeita on istutettu melkein jokaiselta vuosikymmeneltä 200 vuoden jalostushistorian ajalta.
Lue lisää Rhododendron-kerhon verkkosivuilta
